Weeralla on nyt 35 tiineysvuorokautta takana ja nyt siitä alkaa ehkä ulkopuolinenkin huomata, että se on hiukan pulskistunut. Enää en anna sen hypätä mihinkään korkealle, kuten auton häkkiin, vaan mieluummin nostan.
Muutaman päivän nirsoiluvaiheen jälkeen kaikki ruoka maistuu taas hyvin. Lenkkeily alkaa muuttua vähitellen reippaista kävelylenkeistä rauhallisempiin sunnuntaikävelyihin. Metsässä vapaaksi päästäminen ei enää aiheuta energianpurkuhepuleita vaan matkaa taitetaan haistellen ja haahuillen. Tuntuu todella oudolta, kun on tottunut energiseen ja vauhdikkaaseen koiraan.
Eilen Weeraa kävi katsomassa mahdollinen tuleva pennunomistaja, kahden lapsen (3-v ja 7-v) kanssa. Weera suhtautui todella hienosti, kerjäsi rapsutuksia ja taisi muutaman pusunkin antaa. Jossain vaiheessa se sitten huomaamatta hiippaili omaan häkkiin lepäilemään. Lapsiin, ja ihmisiin ylipäätään, Weera on aina suhtautunut hyvin.
Kirjoitti Anu Pystynen